keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Muutto 03.12.2012

Päätöksiä on tehtävä. 


Tunsin oloni epämukavaksi huoneessani varsinkin kun erimielisyyksien ilmestyessä kuulin että saatan menettää takuuvuokrani kaiken lisäksi.



Tämä antoi sinetin päätokselleni. Kun se oli tehty oli asunnon hankinnan aika, joulukuuksi on täältä vaikea saada asuntoa. Turistit haluavat viettää juhlapyhät täällä ja hinnat ovat huipuissaan. Kuitenkin sain asunnon vuokrattua. Asumistasoni putosi huomattavasti samoin asunnon sijainnin korkeus eli nyt 6 kerros (12kerroksinen talo). Noh, Suomessa asun ensimmäisessä kerroksessa että hyvää tämä maanläheisyyteen muuttaminen tekee.



Asun nyt yksin ja olen niin onnellinen. Tosin tavarani ovat vielä pakkaamatta yhtään valokuvaa en asunnosta ole ottanut, vessa vetää kehnosti samoin suihkun viemärimutta tiedän että loppuaikani täällä tulee olemaan rentoutumista ja nauttimista vaikkei asunto niin luksusta olekaan. 



Hawaii on tietynlainen paratiisi, pidän sitä aika samanlaisena kuin Madeira, paitsi että täällä on kaiken lisäksi uimarantoja... Sateita on tässä kuukaudessa ja koleaa, vaikka kuljen yhä t-paidassa ja shortseissa ja nukun ikkunat auki, minulle yhä kesä siis.



Tulevana sunnuntaina minulla on kävelymaratooni lähto klo 05.00 ja perjantaina juhlat. Maratonimessuillekin pitäisi vielä tänään ehtiä ja loppukokeisiin lukea sekä tehdä 2 videota..



Rehellisesti luulen että seuraavat blogikirjoitukset tulevat vasta ensi viikolla, mutta ken tietää kun nyt en sitten enää ui tuntia joka ilta eli aikaa siihen ei mene, aika näyttää kuinka kävi. 

Mukavaa pikkujoulua kaikille!!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti