maanantai 24. joulukuuta 2012

21.12.2012


Maya kalenterin ennustama maailmanloppu tai uuden aikakauden alku. mayatutkijan tulkinta
Meille tämä tarkoitti pientä vastoinkäymistä sillä suihkumme meni rikki. 

Suuntasimme 21.12.12 aamulla sitten kohti opettajani neuvomaa uimarantaa Electric Beachiä. Löysimme paikan hyvin aikaisin aamulla, kuitenkin delfiinit olivat muualla. Jäimme makoilemaan kuitenkin rannalle ja aamupäivällä sitten alkoivat turistiveneet tulla kohti paikkaa jossa olimme. Ja kas vain valaat löysivät veneet tai päinvastoin ja me näimme kaiken horisontissa. Delfiineillä oli siellä jokin houkutin sillä niitä parveili samassa kohtaa useita ja meressä näkyi poiju, jossa oli punainen lippu. Olimme hieman sivussa, jotta olisin päässyt uimaan delfiinien kanssa ja myös tuuli aika voimalla.


 valaita

delfiinejä





Aaltojen voima oli kohtalaisen kovaa että uimisen sijasta kastelimme itsemme merivedessä. Rannalle tuli myös muita ja koiriakin, vaikka eläinten siellä olo oli kielletty. Tietysti joku ”Turner – täystuho” ilmestyi rannalle ja minun ottaessa aurinkoa juoksi suoraan päälleni ja tuloksena kroppaani tuli monta allergiapaukamaa. Lähdimme rannasta kohtalaisen rivakkaasti, allergialääkettä ei mukanani tietenkään ollut. Pahempia oireita en saanut joten loppu hyvin kaikki hyvin. 

Saimme näin myös hyvän syyn lähteä Waikele Premium Outlets:iin (Waipahu). ostoskeskus
Ajoimme takaisin lähemmäs Honolulua (Highway 1 East). Googlen ohjeet pätivät, kunnes olimme todella lähellä ostoskeskusta, sillä mennessämme liittymästä numero 7 ohjeet eivät kertoneet että valoista vasemmalle. Auts, havaitsin juuri että tulimme toisesta suunnasta kuin mitä ohjeeni olivat eli ehkä siinä oli syy ohjeiden virheellisyyteen. Kuitenkin kuin sattumalta ja muita autoja seuratessamme näimme jonkun ostoskeskuksen ja menimme kysymään neuvoa. Olimme myös nälkäiset ja päädyimme Chills- ravintolaan syömään. Tarjoilija kertoi että olimme noin 50metrin päässä kohteesta, tämän paikan takana oli kyseinen ostosparatiisi. Söimme ja lähdimme ”polttamaan mammonia”. 

Kyllähän ostettavaa löytyi, onnekseni vaatteet, kengät yms. eivät olleet kaikki riittävän isoja, joten ostin vain noin puolet haluamistani. Ostoksilla mietimme miten onnekkaita olimme että voimme ostaa vain itsellemme ilman syyllisyydentunteita että lapset, aviopuoliso tai muut olisivat tarvinneet myös jotakin. Illalla olimme sitten jo väsyksissä eli siksi parkkihalli houkutti parkkipaikan etsimisen sijaan.
www.premiumoutlets.com/waikele

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti