tiistai 1. tammikuuta 2013

Viimeistä viikkoa viedään


30.12.2012 Kävin Ala Moana ostoskeskuksessa ja tapasin täällä asuvan suomalaisen. Kävimme päivällisellä ja lähdin sieltä kävellen kämpälle. Täällä tarkoituksenani oli mennä kylpyyn, mutta ostamani tulppa ei pitänytkään vettä ja mennessäni kylpemään oli kaikki vesi jo kadonnut. Noh, ihan hyvä asia, näin jatkoin blogiini kirjoittamista. Vielä pitää laittaa valokuvat nettiin ja sitten ajatukset kohti uutta vuotta. Kuulin myös että joitakin ilotulituksia voisi nähdä uimarannalta eli sinne suuntaan puolen yön aikoihin. Noin kaksi vuotta sitten, Havaijin saarilla tehtiin säädös, ettei ilotulitteita (raketteja) saa ostaa ilman erillistä lupaa. Toivottavasti kaupunki satsaa ilotulitteisiin muidenkin edestä...

Viikko jäljellä Havaijia tällä kertaa ja jo tuntuu haikealta. Ihanaa tosin ajatella että edistyksellinen sekä ympäristöltään valkoinen ja luminen maa odottaa…

31.12.2012 menin kello 23.00 katsomaan ilotulituksia, kuin vahingossa istuin paraatipaikalle ja ilotulitteet lähetettiin suoraan edestäni veneestä. Ennen rakettien lähettämistä poliisiveneet kiersivät ympäristöä. Otin taas kuvia ja ihan hieno kokemus, ilotulitusta kesti 11minuuttia ja raketteja oli useita yhtä aikaa ilmassa eli ei aivan halpaa lystiä.

Koko ranta kuhisi väkeä ja istuimme siellä vieri vieressä varttia vaille kaksitoista kaikki "paikat" olivat menneet..
kuu-ukkokin päätti näyttää että saa hänkin värejä aikaiseksi
veneeltä laitettiin kirkasta valoa että tiedettäisiin mistä ne raketit lähetetään, olettaisin..
 alan jo oppia kameran käyttöä ja osittain auttoi kuvaamisessa takaani ravintolasta tuleva valo, mutta nyt on hienot kuvat vaikka itse niin sanonkin








Kouluun menin 31.12.2012 päivittämään tietoni ja anomaan koulutodistusta Suomeen vietäväksi. Havaitsin myös että pääsin läpi kaikista aineista,ihkuuu!
Kaikenlisäksi videokuvauksen/editointi opettajani oli jopa antanut arvosanakseni A:n eli parhaan.Valokuvauksesta sain C eli keskitasoa ja huonoimmat mahdolliset arvosanat sain ohjelmoinnista ja ainekirjoituksesta, mutta molemmista läpi siis!
 3.1.koulu aukeaa jälleen ja saan silloin todistuksen, sekin maksoi 10 dollaria.

1.1.2013
Päivä meni vaatteita pestessä ja hiusvärin laitoin itse päähäni, lopputulos ihan tyydyttävä.Kirjoitin myös nämä lähes viimeiset blogikirjoitukseni, täällä sataa vettä ettei haittaa vaikka olenkin neljänseinän sisällä.

Vielä en tiedä mitä tulen tulevaisuudessa tekemään, mutta aika näyttää. Koulussanihan on vielä työharjoittelu 3-4kk eli katsotaan mihin tie vie...


P.S. Lupaan kyllä kirjoittaa vielä Suomessa ainakin yhden kerran ja kertoa miten lentomatka kotiin meni ja keitä tapasin ja tietysti jos jotakin ihmeellistä koen täällä viimeisen viikon aikana...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti