tiistai 1. tammikuuta 2013

South Shore


28.12.2012 Halona blowhole oli pienempi veden purkaus kuin muissa saarissa. Ensiksi en edes nähnyt koko nähtävyyttä, mutta pakko sen oli olla se mikä piti.



Majakka, johon oli tarkoitus mennä, ei koskaan löytynytkään. Löysimme kuitenkin polun ja pienen patikoinnin jälkeen näimme majakan. Sitä sitten kuvasin jonkin aikaa. Valaita ei vielä näkynyt ehkä sitten helmi-maaliskuussa.





löysimme rauhaisan uimarannan
blowhole syöksee vettä


pieni vesisuihku ennusti hyvää kuvaa

vain pieni kolo/ onkelo

vedet vaihtavat värejä täällä kuin sateenkaari
merta voisi katsoa lopun ikänsä
South Shorella ollessamme vuokraemännän sisko soitti ja olisi toivonut minun päästävän jääkaappimiehet katsomaan jääkaappia ja mitä oli pitänyt siihen tehdä. (Hänen mielestään ovi aukesi väärään suuntaan ja putkimies vaihtoi saranoiden paikat ja sai oven aukeamaan toiseen suuntaan. Kahvat olivat valmiiksi molemmilla puolilla.) Kuitenkin kyseinen daami oli jättänyt kertomatta asiasta minulle ja olin siis South Shore alueella. Puhelussa kesti jonkin aikaa kunnes minä ymmärsin mitä hän toivoi ja hän ymmärsi että en ollut kotona vaan katselemassa saaren nähtävyyksiä. Tällaista täällä…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti