maanantai 14. tammikuuta 2013

muistoja menneestä

Näin jälkeenpäin miettien aika meni kuin lennossa.

Vielä viimeinenkin viikko meni nopeasti, vaikka kuinka yritin pitkittää aikaa. Keinoinani oli nukkuminen pitkään ja olin tekemättä mitään ihmeellistä. Kävin toki kaupoissa, elokuvissa, uimarannalla, katsoin iltaisin televisiota, söin ja siivosin. 
Vasta lähdönhetkeen tuli vähän jännitystä, sillä vaikka itse olin hyvissä ajoin varannut kuljetuksen sen tulo olikin epävarmaa. 
(Shuttle-bus voi tilata vain jos asuu Waikikin ympäristössä ja se maksaa 10-15 dollaria kun taksi voi maksaa 35-70.Yleensä ne ovat varattuja, siksi näihin on vuorokautta ennen sovittava hausta.
lentokentän lähellä on myös shuttle-bus, johon ei tarvita varauksia ja voi maksaa luottokortillakin, nimeä en muista, mutta käytin sitä aina saapuessani.)

Niin siis takaisin kotiin lähtöön.. Olin tuonut matkatavarani ulos "parvelle" ja olin juuri laittamassa viestiä, kun bussi huristi 06.00 pysähtymättä ohitseni. Naapurin nainen vielä nojasi kaiteeseen, niin ettei voinut olla epäselvää, että joku odotti kyytiä. Soitin välittömästi palvelunumeroon ja kuulin että seuraava bussi tulisi kello 06.15, tosin sekin oli myöhässä ja kadullani vasta 06.30. Onneksi aamuruuhkasta huolimatta matka lentoasemalle meni sujuvasti ja olin siellä noin 7.20 eli tuntia ennen koneen lähtöä. Lähtöselvityksessä kaikki meni sujuvasti paitsi että unohdin käydä ”matkatavara - valaistuksessa” ennen sitä ja jouduin palaamaan ulko-ovelle. Sain laukkujen tarkistuksen jälkeen teipin laukkuuni ja sitten takaisin lähtöselvitykseen. Siellä virkailija pahoitteli että American Airlines:lla oli uusi sääntö, että vain yksi matkalaukku kuului lipun hintaan ja toisesta piti maksaa 60 dollaria. Minulle se sopi sillä postitse lähetettynä olisi kotiin saaminen kestänyt kauemmin ja maksanut oletettavasti enemmän.  jenkkipostin hinnastosivu
Lentomatka meni vauhdissa ja tuttu reitti teki sen vielä helpommaksi. Suomessa oli lunta ja viileää kuten odotinkin.

Sainko sitten selville miksi Havaiji "kutsui" minua? 
En tiedä, oletan sen jäävän vielä salaisuudeksi minulle. Kuitenkin uskon että pääsin surusta nopeammin pahimman yli, ollessani siellä. Sain myös siellä koulussakin mahdollisuuden olla taiteellinen ja luova. Valokuvasin paljon ja sain muutamia hyviä kuviakin. Opin videoiden tekoa.





Surullisia asioita tapahtui elämässäni ja toisaalta myös upeita ja elämäniloa lisääviä asioita. Ylitin itseni vaikka saavutukseni eivät historian kirjaan pääsekään. Tapasin monia ihanan kiinnostavia ja ystävällisiä, älykkäitä ihmisiä. Opin äärettömän paljon ja haluan yhä oppia lisää.






....niin mikä oli yllätykseni ja syy miksi saari kiehtoi niin että sai minut lähtemään kouluun sinne?




Saitko sinä lukiessasi vastauksen puolestani? Odotan innolla palautetta sillä blogini on ollut päiväkirjani (tosin ihan jokaista ajatustani ja askeltani tai kohtaamiani asioita en rohjennut jakaa ehkä jonain päivänä.)

Elämäni jatkuu nyt siten että ensi perjantaina 18.01.2013 menen vaivaisenluuleikkaukseen ja kotona olo alkaa siis sairastellessa. 
Koulussa kuulin että opintoni Amerikassa hyväksytään ja vielä lisäksi opintopisteet kerrotaan kahdella. Näin ollen minulle jäi 4 pakollista kurssia suoritettavaksi opinnäytetyön ja työharjoittelun lisäksi. Valmistuessani opintopisteitäni tulee olemaan rutkasti 210 enemmän eli nyt sitten voin olla läpäisemättä kahta kurssia joihin olen jo ilmoittautunut jos se vaikuttaa hankalalta siis tai toisinpäin jos saan erinomaiset arvosanat kursseista, voin vaihtaa ne johonkin toiseen opintoon..

Turun AMK:n sivulta kopioitua:
OPINTOPISTEKERTOIMET (ECTS-järjestelmän ulkopuoliset maat) 
Maa / korkeakouluOpintopisteet kohdekorkeakoulussa Opintopisteet Turun AMK Huom! 
Kanada              3  5      
USA eli kerrotaan kahdella 
Iso-Britannia       eli jaetaan kahdella 
SKKU, Etelä-Korea eli kerrotaan kahdella 
Inha University, Etelä-Korea 0,7     1  
University of Seoul, Etelä-Korea 1    1  
Rangsit University, Thaimaa 
Taylor's University, Malesia1,5 

Olen siis niin onnellinen!!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti